Annun tärpit Valencian-kävijälle

Calle Cadiz on omalaatuinen katu, jossa sosioekonomisten luokkien ja kulttuurien kirjo saa näkyä. Sieltä löytää eko- ja luomukauppoja, etno-marketteja niin marokkolaisten, kiinalaisten kuin egyptiläistenkin pitämänä ja tunkutäysiä ravintoloita, joihin mielivän kannattaa tehdä pöytävaraus. Annun mukaan katu on osa ”hipsterikorttelia”, joka oli ennen rosoisempi vaihtoehtopaikka, mutta jonka suosio ja hintataso ovat kovassa nousussa.

Annu patsastelee Conde Altea -kadulla, jonka nälkäiset seurueet täyttävät iltaisin.

Conde Altea on ravintoloiden valloittama katu, jonka saksalaiset matkaopaskirjat tyypillisesti mainitsevat. Fiinin illallisen ystävä saa täältä haluamaansa laatua, mutta vaikka ei haluaisi liiemmälti keventää kukkaroaan, on joukossa pienemmällekin budjetille sopivia ravintoloita. Penninvenyttäjä hyödyntää aina päivän menu -kokonaisuuksia.

Russafan kauppahallista saa kaiken tarpeellisen valencialaiseen keittiöön. Tuore lähiruoka kelpaa myös kulinaristeille. Säännöllinen kävijä saa lähtiessään mukaansa kauppatarpeiden lisäksi hyvän mielen, kun on ostosten lomassa jutustellut niitä näitä tutuksi tulleiden myyjien kanssa. Annu kertoo, että erään kojun myyjä kutsui hänet vierailulle tilalleen noin 20 kilometrin päähän.

Valenciassa on sitruspuita myös koristekasveina kaupungilla. Nämä appelsiinit kyllä näyttävät houkuttelevilta, mutta taksikuskin mukaan niiden poiminta ei maksa vaivaa. Kauppahallissa myytäviin appelsiineihin verrattuna ne ovat kovin kirpeitä.

Turian puisto on Annun mielestä upea ulkoilupaikka. Puente de Las Flores -sillan eli kukkasillan kupeessa järjestettiin tapahtumia, kuten pienimuotoisia messuja. Annu oli työnsä puolesta Reilun kaupan festareilla pitämässä esitystä. Maisemoitu puisto on kauneudessaan kaiken hehkuttamisen arvoinen. Sillat ovat hyviä maamerkkejä, ja niitä pitkin voi jatkaa matkaansa vaikkapa ylös joenuomasta kohti keskustaa.

Turian puistossa ulkoilemisesta muodostui Annulle henkireikä.

Maisemia aamulenkin varrelta.

Järjestön koulutuspäivää Annu oli viettämässä El Salerissa. Hienosta ja hiljaisesta rannasta osa on rajattu nudistirannaksi. Saman reissun yhteydessä voi käyskennellä Albuferan luonnonsuojelualueen välimerellisessä metsässä, katsella riisipeltoja Albuferan järveltä veneen kyydistä ja syödä ”maailman parasta paellaa”. Erään paellan syntytarinan mukaan se on kotoisin juuri Albuferasta.

Rantamaisema El Salerista on kuin suoraan matkailumainoksesta.

Veneretki oli hauska ja rentouttava, mutta Albuferan järvi sinänsä ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Paikallisten mielestä järvi on kaunis erikoisuus – toisaalta, eihän Espanja olekaan tuhansien järvien maa.

Mainittakoon vielä viimeisenä muistutuksena, että kielitaito ei pysy yllä ilman harjoittelua. Sen ylläpitoon Annu suosittelee koukuttavaa Cuéntame Cómo Pasó -nimistä tv-ohjelmaa, espanjalaisten radiokanavien kuuntelua netistä ja säännöllisiä Skype-puheluita espanjalaisille tuttaville.


Kuvat ovat Annun "kotialbumista" lukuunottamatta Albuferan kuvia, jotka otin itse.

Esittelyssä Annu - kerhotäti Joulupukin maasta

Yliopistoharjoittelu hyvän puolesta

Vuonna 2014 Annu asui Valenciassa maaliskuun lopulta heinäkuun alkuun asti. Hän suoritti yliopistoharjoittelun paikallisessa rasismia vastustavassa Jarit-kansalaisjärjestössä. Samaan aikaan hän kirjoitti graduaan. Nykyään Annu asuu Espoossa ja on saanut sosiologian opintonsa valmiiksi Itä-Suomen yliopistossa.

”Jarit” tarkoittaa wolofin kielellä ystävää. Järjestö tavoittelee kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta ja avoimuutta. Tärkeää toiminnassa on ihmisten kohtaaminen ja keskustelu sekä tiedottaminen ihmisoikeuksista, erilaisista maailmankatsomuksista ja keskinäisen välittämisen keinoista. Jaritin puitteissa Annu osallistui EU:n rahoittamaan Europe Aidin In.J.Awa.Ra eli Intercultural Joint Awareness Raising -projektiin. Kulttuurienvälistä ymmärrystä edistävän Sariri-järjestön kanssa järjestettiin yhteistä ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä, teematapahtumia ja työpajoja. Toiminnasta vastaa muun muassa aina yhtä iloinen bolivialainen Luis, jota voi mennä rohkeasti moikkaamaan.

Annu on harjoittelijakavereidensa kanssa juuri pystyttämiensä YK:n vuosituhattavoitteisiin liittyvien julisteiden edessä. Näyttely oli osa RussafArt 2014 tapahtumaa, joka järjestettiin toukokuun lopulla. 

Annun työaika noudatti espanjalaista mallia, jossa siesta rytmittää päivää, eli klo 10-14 ja 17-20. Lähimpiä työkavereita hänellä oli neljä. Annu oli ainut suomalainen, ja muu porukka oli mm. Slovakiasta, Italiasta, Senegalista, Marokosta, Ranskasta, Malista, Boliviasta ja Perusta. Mukana oli myös espanjalaisia vapaaehtoisia. Oman kokemukseni mukaan vaihto-opiskelijat jäävät usein keskenään eikä paikallisiin tule paljoa kontaktia, mutta sen sijaan harjoittelussa tekemänsä työn ja tapaamiensa ihmisten kautta Annun oli helpompi saada ote oikeasta espanjalaisesta kulttuurista ja päästä mukaan valencialaiseen elämäntapaan.

Hauskaa ja hyödyllistä kerhotoimintaa

Annun työtehtävät olivat enimmäkseen lasten parissa. Hän veti työtiimissään lastenkerhoa, jossa ajatusmaailmana oli ”sensibilización”, eli vapaasti suomentaen ”huomaavaisuus”. Kerho oli vuoroviikoin 3-6 -vuotiaille ja 7-12 -vuotiaille, ja siellä käsiteltiin muun muassa rasismia ja sukupuolirooleja ikäryhmälle soveltuvin tavoin. Aiheisiin tutustuttiin pelien, kirjallisuuden, juttutuokioiden ja leikkien kautta. Viikoittain kerho kokoontui Balmes-lähikoulussa, Russafan kauppahallin lähellä. Mukaan ilmoitetut lapset kerättiin pihalta koulun taukotunnin ajaksi. Musiikin, piirtämisen ja vaikkapa kirjanmerkkien askartelun ohella oma hommansa oli siinä, että riehakkaat lapset saatiin aloilleen. Yksi tunti oli lyhyt aika, sillä lapset olivat eläväisiä, osallistuvia ja heillä oli paljon kysymyksiä. Kesälomien alettua osin samoille kerholaisille pidettiin viisi viikkoa kesäkoulua.

Lastenkerhossa leivottiin pääsiäisen herkkuja, Monas de Pascua -pullia.

Kielitaidon osalta alku oli hankala, koska sanavarastoa piti kartuttaa yhteiskunnallisilla teemoilla. Monimutkaisten aiheiden käsittely vaati sopivia, joskus hienovaraisiakin ilmauksia. Vastaanotto oli kuitenkin rohkaisevaa. Hyvät kokemukset onnistuneista keskusteluista kannustivat puhumaan epäröimättä, sillä tärkeintä on ymmärrys, ei täydellinen oikeakielisyys. Työtä tehtiin sanakirjan avulla, mutta koska espanjan harjoittelu oli hyvin intensiivistä, lopussa espanja soljui jo sujuvasti.

Lasten kanssa Annu oppi espanjaa luontevasti, sillä kerholaiset olivat todella kiinnostuneita juttelemaan. Lapset olivat otettuja siitä, että saavat tavata jonkun ”Joulupukin maasta”. Lapset kyselivät jatkuvasti kaikenlaista ja heitä kiinnosti myös, onko Suomessa jääkarhuja. Kaikkiaan Annulle jäi mielikuva, että Suomi-kuva on Valenciassa tapaamiensa ihmisten keskuudessa melko häilyvä, mutta suomalainen hevi-musiikki ja kaunis luonto tunnettiin. 

Viehättävä Valencia

Annu on opiskellut espanjaa jo lukiossa. Belgiassa hän sai lisää harjoitusta, sillä v. 2005–2006 hän oli siellä au pairina suomalais-espanjalaisessa perheessä, jossa kotikielenä oli espanja. Host-äidin kehut Valenciasta jäivät mieleen, ja kun Annu löysi sieltä sopivan harjoittelupaikan, päätös oli selvä. Valencia lunasti odotukset ja Annu haluaa jatkossa käydä siellä vuosittain. Tulevaisuudessa Annu saattaa palata Valenciaan pidemmäksikin aikaa, sillä hän on nyt valmistunut ja työskentelisi mielellään siellä.

Valencian hyvinä puolina Annu pitää sitä, että se on monipuolinen, sopivan kokoinen ja siellä on helppo liikkua. Eri kaupunginosien eroavaisuudet yllättävät: esimerkiksi Eixamplen alue on todella rikasta ja sille vastakohtana, Russafasta etelään, on köyhä Cuatro Carreras. Vanhassa kaupungissa ei tarvitse olla yksin liikkeellä mihinkään aikaan vuorokaudesta. Valencia tuntuu Annun mielestä turvalliselta, ja mitä enemmän kaupunkia tuntee, sen kotoisampi olo siellä tulee.

Katunäkymiä En Corts -asuinalueelta, joka alkaa Russafan eteläpuolella olevalta Peris y Valero -kadulta.

Ystävyyttä ilman ikärajaa

Annu löysi majapaikkansa netistä Suomesta käsin. Asunto oli Turian puiston lähettyvillä Russafan kaupunginosassa, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta Calle Buenos Airesilla ja 10 minuutin päässä kauppahallista. ”Elämä oli heti siinä kadulla”, Annu kehuu keskeistä sijaintia. Hänellä kävi tuuri saadessaan kämppäkaverikseen saksalaisen Enma-rouvan. Kolmen kuukauden yhdessä asumisen aikana eläkeikäisestä Enmasta ja 28-vuotiaasta Annusta tuli hyvät ystävät. Heidän yhteydenpitonsa jatkuu, ja Annun lomaillessa Valenciassa keväällä 2015 oli Enman luona ovi auki hänelle.

Ensimmäisen kuukauden ajan seuruetta täydensi myös espanjalainen tarjoilija Alex, minkä jälkeen tytöt olivat lopun aikaa kahdestaan. Annu ja Enma olivat oivallinen parivaljakko, joilla ideologiat kohtasivat myös arkisissa asioissa: astiat on pestävä kuumalla vedellä ja sisällä kengät jätetään eteiseen. Heidän yhteinen kielensä on englannilla ja saksalla höystetty espanja. ”Meiltä on kysytty, puhummeko portugalia”, Annu naurahtaa.

Nuorekas ja menevä Enma tunsi kaupungin hyvin, joten hänen kanssaan kierrellessään Annu tutustui Valenciaan helposti ja ihastui vielä helpommin. He kävivät yhdessä niin karnevaaleissa kuin kauppahallissakin, tapasivat ystäviä ja laittoivat ruokaa. Enmalla on laaja ystäväpiiri eri ikäryhmistä ja taustoista. Hän käy tandem-kieliryhmissä, opettaa kotona saksan kieltä oppimishaluisille ja harrastaa salsaa. Annu tapasi hänen kauttaan paljon ihmisiä ja tutustui myös paikallisiin. Seuraa riitti, sillä Annulla oli kivat kaverit myös Jarit-järjestön kautta. Työporukalla järjestettiin omia juhlia, käytiin olusilla ja tavattiin ulkona harva se päivä.

Enma ostoksilla Russafan kauppahallissa, josta Annu ja Enma ostivat lauantaisin kalaa ja ”clochinas”, simpukoita.

”Naurava dorada”, Annun ja Enman valmistama päivällinen.

Spontaania elämää espanjalaisittain

Annu kaipaa Valenciasta sosiaalista ja seurallista elämäntapaa. Ulkona kokoonnutaan suurissa porukoissa ja vuorokauden ympäri on tarjolla edullisia ruoka-annoksia tai lasillisia. Ennestään tuntemattomille juttelu on aivan tavallista. Ajatustenvaihto uusien ihmisten kanssa on mielenkiintoista ja ilahduttavaa, vaikka tapaisi vain ohimennen eikä suhde syvenisi ystävyydeksi. Ennen kielitaidon harjaantumista tosin saa kuulla olevansa ujo ja hiljainen, koska vilkkaassa keskustelussa mukana pysyminen vaatii nopeaa reagointia. Rohkeinkaan ei saa jutunjuuresta kiinni, jos lauseiden muodostaminen on hidasta. Myös väsymys voidaan tulkita ujoudeksi, sillä Espanjassa ryhmähengen luominen ja innokas osallistuminen on tärkeää. Jos ei joka ilta jaksa tavata, ryhmäpaine voi aiheuttaa jopa syyllisyyden tunnetta, sillä ulkopuolelle jättäytymistä ihmetellään kovasti.

Järjestötoiminnan parissa Annu tapasi tuotteliaita ja intohimoisia ihmisiä, joilla oli monta rautaa tulessa. Valencialaisilla tuntui riittävän aikaa ja energiaa omien töidensä lisäksi jos jonkinlaisiin mielenosoituksiin, hankkeisiin, harrastuksiin ja talkoisiin. Seuraelämä painottuu Valenciassa vahvasti öiseen aikaan, mikä oli aamuihmisenä Annulle raskasta. Viikonloppuisin Annu viihtyi työporukan yhteisissä illanvietoissa, ravintoloissa ja livekeikoilla. Päivisin hän nautti retkeilystä ja urheilusta.

Annu ja hänen työkaverinsa osallistuivat Somos Russafa -valokuvaprojektiin.

Senegalilaisen työkaverin luona vietettiin iltaa suuren riisiruokapannun äärellä.

Kuvat ovat Annun "kotialbumista".

Päivärytmi Valencian tapaan

Tyypillinen valencialainen päivä on taukojen rytmittämä. Vastaava ajankäyttö lienee tuttu muualtakin Espanjasta, vaikka toki alueellisia poikkeuksia esiintyy.

Ruokarytmi

Ruokarytmin merkittävimmät erot suomalaisiin tapoihin nähden ovat kevyt, makea aamiainen ja se, että tuhdein ateria sijoittuu iltamyöhiin.

Ruokaravintolat noudattelevat yllä havainnollistamaani tahtia. Tyypillisesti lämpimiä ruokia tarjoillaan päiväsaikaan esimerkiksi klo 13–16, minkä jälkeen enemmistö ravintoloista menee kiinni. Illallisseurueita varten ne aukeavat taas noin klo 20 ja ovat auki puolille öin. Minulle se oli vasta Valenciaan saavuttuani hankalaa, koska olisin turistina halunnut syödä vain kerran päivässä ison lämpimän aterian. Jotta jaksaa kiertää kaupunkia aamusta iltaan, ihanteellinen ajankohta tankkaukselle olisi ollut juuri 16 ja 18 välillä, mutta silloin ravintolat olivatkin suljettuna.

Aterioiden ajoitus hämmästyttää suomalaista, mutta Espanjassa siihen tottuu oman kokemukseni mukaan helposti muutamassa viikossa varsinkin kesäaikaan. Pahimmalla helteellä ei tee mieli syödä raskaasti eikä ulkoilla, joten kaduilla ja ravintoloissa on mukavinta tavata ihmisiä vasta auringonlaskun jälkeen. Baarit ovat auki myöhään, ja erityisesti viikonloppuisin on hyvin suosittua mennä vielä perhepäivällisen jälkeen kavereiden kanssa oluelle ja tapaksille.

Työpäivän kulku

Esimerkki työpäivästä, jota rytmittävät siesta ja lyhyemmät hengähdystauot.

Reilun 8 tunnin työmäärä voi jakautua päivälle kuvan mukaisesti siten, että oikeastaan koko päivä menee töissä. Aamulla aloitetaan hieman Suomen tapaa myöhemmin, 9–10 aikaan, ja taukojen takia töistä pääsee lopulta vasta iltamyöhillä. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen vaaditaan joustavaa suhtautumista. Tämä ei tietenkään ole ainoa vaihtoehto, sillä etätyöt yleistyvät ja työelämä on muutenkin monimuotoista. Halusin kuitenkin kertoa niin sanotusta perinteisestä työpäivästä, sillä pätkittäinen työpäivä on Suomessa vieras, mutta Espanjassa suosittu käytäntö.

Jos minulla olisi parin tunnin tauko Suomessa kesken työpäivän, käyttäisin sen varmaan omien asioideni hoitoon enkä lepäilyyn, koska miellän päivän olevan aktiivista aikaa. Espanjassa sen sijaan iltapäivisin siestan eli päivälevon aikaan pankit ja putiikit ovat suljettuna, joten silloin mennään vain kotiin, syödään siellä ja levätään hetki. Työmatka ei tällöin voi olla kovin pitkä. Espanjassa ei ole tavatonta käyttää siesta päivänokosiin, varsinkin, jos tykkää valvoa myöhään. Ladatuin akuin, hetken hengähdyksen jälkeen, jaksetaan mennä vielä muutamaksi tunniksi takaisin työskentelemään.

Minusta tämä tahti kuulostaa uuvuttavalta, sillä olen enemmän kahdeksasta neljään -tyyppiä. Pidän siitä, että työt tehdään alta pois ja illan saa olla vapaalla. Keskustelin asiasta Valenciassa asuvan suomalaisen Nooran kanssa, joka puolestaan kertoo tehneensä Suomessa mielellään vuorotyötä, ja hänelle tämä valencialainen rytmi sopii oikein hyvin.

Nooran käsityksen mukaan varsinaiset työpaikkaruokalat ovat harvinaisia, mutta kahviloissa käynti on huomattavasti tavallisempaa kuin Suomessa. Hän on nähnyt esimerkiksi lääkärin valkoisessa takissaan istumassa kahvilassa välipalalla ja viettämässä taukoa. Myös minun asuntoni pienen remontin yhteydessä työmiehille tuntui olevan hyvin tärkeää päästä almuerzolle läheiseen kahvilaan.

Tyypillinen pikkuliikkeiden "horario", aukioloajat. Välissä vietetään siestaa. Suuret ketjut ja kauppakeskukset voivat olla auki katkoitta aamusta iltaan.

Valenciassa on monia alueellisia vapaapäiviä, jolloin ei työskennellä, vaikka muussa Espanjassa ne ovat tavallisia työpäiviä. On muistopäiviä, kuten San Vicente Mártir 22. tammikuuta ja San Vicente Ferrer 13. huhtikuuta. Valencian perustamisen juhlapäivää, día de la Comunitat Valenciana, vietetään 9. lokakuuta. Sen mukaan on nimetty mm. katuja, sairaala ja metropysäkki Nou d'Octubre. Keväällä Las Fallas -juhlan aikaan pyhäpäivä on vähintään 19. maaliskuuta, eli día de San José, mutta esimerkiksi minulla oli koulusta tuolloin 3 vapaapäivää. Juhlapäivän osuessa tiistaille tai torstaille pidetään mahdollisuuksien mukaan väliin jäävä maanantai tai perjantaikin vapaata, jotta saadaan kunnolla pidennetty viikonloppu.

Kysyin erään juhlan alla paikallisen Estancon eli tupakkakaupan (matkakortteja, prepaid-saldoa, postimerkkejä ja tietenkin tupakkaa myyvän kioskin) myyjältä, miksi kaikki liikkeet ovat taas huomenna kiinni. Hän kertoi, mikä juhla oli sillä kertaa syynä ja lisäsi, että valencialaiset työskentelevät elääkseen, eivät elä työskennelläkseen.

Vuorijuoksu koettelee kestävyyttä

Noora on kuvattu Rebalsadors-vuorilla, jonne matkaa Valencian kaupungin keskustasta on noin 30 kilometriä.
Horisontissa näkyy La Malvarrosa -ranta.

Perinteinen ja suosittu juoksuharrastus saa lisähaastetta, kun siihen yhdistää vaikean vuoristomaaston. Vuoret ovat tulleet tutuksi Nooralle hänen valencialaisen miehensä kautta. Lluis harrastaa vuorijuoksua: hän osallistuu ultramatkan kilpailuihin, tavallisesti n. 70–100 km juoksuihin, joita järjestetään vuorilla ympäri Espanjaa. Ultramatkalla tarkoitetaan yli maratonin mittaisia reittejä, ja kovan kunnon ylläpitämiseksi Lluisin arkisetkin kuntolenkit kestävät kolmisen tuntia.

Noora ei ole itse osallistunut kilpailuihin, mutta on käynyt mukana tapahtumissa ja kävelemässä vuorilla kilpailujen ulkopuolella. Vuorilla pidetään myös lyhyempiä 5-10 kilometrin kisoja, jotka Noora saattaa vielä ottaa tavoitteekseen, jos oikein innostuu. Harrastusmielessä polkuja riittää vuorilla loputtomiin. Useimmat polut ovat kuitenkin huonosti merkittyjä tai kokonaan merkitsemättömiä, joten mukana kannattaa olla alueen tunteva treenikaveri. Vuorilla pääsee nauttimaan huikeista maisemista ja toisaalta haastamaan itseään niin pitkälle kuin vain kuntoa ja sisua riittää.

Lluisin mielestä Rebalsadors-vuoret eivät ole kovinkaan korkeat, sillä niiden huippu ylettyy "vain" 798 metriin.

Vuorijuoksuharrastuksen takia Noora ja Lluis reissaavat viikonloppuisin paljon. Espanja on maanmuodoiltaan muhkurainen, joten eri puolilla maata on lukuisia sopivia kilpailukohteita. Koska lähtöpaikat ovat tyypillisesti pieniä kyliä, niihin pääsee kätevimmin omalla autolla. Harrastus vie näkemisen arvoisiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi menneeksi. Sillä välin kun Lluis juoksee tuntikausia kestävissä kilpailuissa, Nooralla on aikaa nauttia jylhistä maisemista ja tutustua lähiseutuihin.

Ylöspäin!

Tämän kirjoituksen kuvat on saatu Nooralta. Niitä käytetään hänen luvallaan.

Valencia, kuntoilijan keidas

Liikunnallisuus, säännölliset urheiluharrastukset ja uusien lajien kokeileminen on Nooralle tärkeä osa aktiivista elämäntapaa, josta hän saa virtaa ja hyvää oloa. Kiinnostus ilmenee myös siten, että hän on opiskellut hyvinvointi- ja kuntosalivalmentajaksi ja käynyt kahvakuulakoulutuksen. Kuntosaliharrastuksensa lisäksi Noora haluaisi harrastaa samba-tanssia myös Valenciassa, mutta ei vielä ole löytänyt sopivaa kurssia. Muihin tansseihin, erityisesti salsaan, keskittyviä kouluja Valenciassa on runsaasti. Rannan läheisyys sekä hyvät ulkoilukelit houkuttelevat ulkona liikkumiseen. Upealla, pitkällä merenrannalla juoksu on muodostunut Nooralle tärkeäksi Valenciassa, vaikka aiemmin juoksu ei ollut hänen juttunsa.

Vesirajan tiivistä hiekkaa, pehmeää rantahiekkaa ja laatoin päällystettyä bulevardia vuorottelemalla saa juoksutreeniin vaihtelua.

Rannalla juokseminen on minunkin suosikkiharrastukseni Valenciassa. Kaupungin välittömässä läheisyydessä hyväkuntoinen ja siisti ranta jatkuu kuutisen kilometriä, pohjoisesta Pataconan rannasta La Malvarrosan, Cabañalin ja Las Arenasin rantojen läpi aina satama-alueelle asti. Valenciassa erinomainen juoksukausi kestää ympäri vuoden. Kesällä tosin ei kuumuuden takia ole miellyttävää urheilla päiväsaikaan, vaan parhaan elämyksen saa auringonnousua ihaillen tai illan jo hämärryttyä. Paahteen välttämisen lisäksi rannalle mahtuu paremmin, koska varsinkin elokuussa tungos on välillä kuin Ruisrockin päälavan edessä. Itse poltin kasvoni ja olotilan perusteella sain lievän nestehukan jo huhtikuisessa keskipäivän paisteessa lenkkeillessäni. Sen jälkeen olen kevään edetessä keskittänyt lenkkeilyt aamuun ja myöhäiseen iltapäivään.

Maaliskuun lopulla rannalla oli vielä hyvin tilaa.

Noora vinkkaa, että rannalla voi tehdä monenlaisia treenejä, kuten esimerkiksi pariharjoitteita, joita he välillä hänen poikaystävänsä kanssa tekevät. Tästä esimerkkinä vaikkapa "kottikärry", jossa toinen kävelee käsillään samalla, kun pari pitää hänen jalkojaan ilmassa. Hieman upottava, lämmin hiekka alustana lisää liikkeiden tehoa ja hauskuutta.

Hiekan ja hien pääsee treenin jälkeen huuhtelemaan rannan suihkupisteissä. Niistä on hyötyä paitsi kuntoileville rantaleijonille, myös rannalla rentoutuville auringonpalvojille, koska loikoilun jäljiltä aurinkovoiteen ja hiekan peittämä keho on syytä siistiä ennen peittävämpiin vaatteisiin verhoutumista. Rannalle kokoontuvat juoksijoiden ynnä muiden kuntoilijoiden lisäksi biitsipallon pelaajat, rusketuksen hankkijat, päivänpaistattelijat, leikkivät lapset, kirjan parissa rentoutujat, rantaravintoloiden asiakkaat, aitojen ”Rei Ban”-lasien kaupustelijat, leijalautailijat (kite surfing), uimarit… Laadukkaalla, siistillä ja avaralla rannalla viihtyy koko kaupunki. Keskustasta rantaan pääsee bussivuoroilla 2, 19, 32 ja 31 sekä ratikoilla 4 ja 6. 

Tuulisella säällä merelle saapuvat leijalautailijat ja purjeveneilijät.

Toinen suosittu kuntoilupaikka on kaupungin läpi 10 kilometrin matkalta kulkeva Turian puisto, joka oli vielä 50-luvun lopulla joki. Tuhoisten tulvien takia joki kuivattiin ja myöhemmin maisemoitiin kauniiksi, vehreäksi ulkoilualueeksi. Noora mainitsee, että siellä järjestetään muun muassa parijoogaa, jota hänkin haluaisi kokeilla. Turiassa on vapaan puistotilan ja kävelyteiden lisäksi lukuisia urheilukenttiä eri lajeille, kuten jalkapallo- rugby- ja baseballkentät (espanjaksi béisbol) sekä skeittiramppeja ja hyvät pyörätiet.

Turian puisto on vehreä ulkoilupaikka.

Valenciassa monille tuntuu olevan tärkeää huolehtia paitsi kunnosta ja terveydestä, myös ulkonäöstä. Onhan täällä sää, joka mahdollistaa vähäpukeisena kulkemisen enimmän aikaa vuodesta. Siinä vasta pulma: kun keli on kesäinen, haluanko mieluummin olla kesäkunnossa vai kerryttää kesäkiloja.